Browsing Tag

Helsinki

2 Suosikkikahvilaa Helsingissä

 

Kahvilat ovat minulle ensisijaisesti työskentelypaikkoja, mutta hyvässä kahvilassa viihdyn muulloinkin. Kahviloiden suhteen olen hieman nirso. Olen löytänyt kahvilat vasta parin viimeisten vuosien aikana, jolloin yhä enemmän on tullut omanäköisiä kahviloita. Sitä ennen minusta tuntui, että kahvilat muistuttivat enemmänkin henkilöstöruokaloita. Niistä tuntui puuttuvan sielu, joka minua inspiroivalla ympäristöllä täytyy olla.

Read More

Lounaalla Jordissa

Tämä syksy on kyllä aikamoista hulinaa. Kotona taidan käydä vain pääasiassa nukkumassa. Kiireen keskellä ei aina kerkeä laittamaan ruokaa, joten aika paljon on tullut syötyä opiskelijaruokalassa. Siihen hintaan ruoka on ihan ok, mutta eihän se kovin ravitsevaa ole ja paljon eineksiä käytetään. Välillä onkin pakko saada hyvää ja laadukasta ruokaa. Perjantaina aikaa lounaaseen oli n. 25 minuuttia. Jostain olisin varmasti nopeasti jonkin salaatin napannut, mutta tällä kertaa keho tahtoi jotain täyttävämpää. Niinpä päädyin Kampin keskuksen Korttelin Jordiin.
Read More

Taikametsässä Tiistaina

Kaikista parhainta stressin purkua on ollut sellainen tappotreeni, että sen jälkeen tuntuu, ettei selviä kotiin. En tiedä onko kyse iästä vai mistä, mutta keho ei enää tunnu kestävän samanlaista ”rääkkiä” ja onkin ollut pakko löytää muita rentoutumisen keinoja. Niistä minulle paras vaihtoehto on nykyään luonto.

Read More