kestävä matkailu matkustus

Estääkö ilmastonmuutos matkustamisen?

Lapin reissu oli eräänlainen konkreettinen herätys tähän ilmastonmuutokseen. Olen viettänyt viimeiset talvet täällä etelässä ja talvet ovat pikkuhiljaa muuttuneet vähä lumisemmiksi, niinpä muutokseen on kerennyt tottua. Ilmaston lämpiäminen ei ole tapahtunut yhdessä yössä, vaan pitkän ajan saatossa.

Lapsuudesta toki muistan pakkasen puremat lumiset talvet, mutta ne ovat tuntuneet olevan jossain kaukana menneisyydessä. Joskus Helsinkiin muuttaessani, vuonna 2007, muistan, että täälläkin oli lunta niin kuin talvella pitääkin olla, sillä jouduin usein aamuisin lumitöihin, jotta sain auton parkista. Ja iltaisin jouduin viemään auton kalliiseen maksulliseen parkkihalliin, koska tienvarsi paikkoja ei ollut samalla tavalla vapaana kuin kesällä lumikasojen vuoksi. Silloin manailin lumen määrää, mutta nyt olisin enemmän kuin mielelläni lapioimassa lunta auton ympäriltä (jos sellaisen omistaisin) ja maksaisin melkein mielelläni 40€ yöstä parkkihallissa, jos se olisi hinta lumesta ja kunnon talvesta.

 
ilmastonmuutos-lappi
 

Ilmastonmuutos luonnonmullistusten taustalla

 

Kukaan tuskin on pystynyt ohittamaan maailmalla tapahtuvia luonnonkatastrofeja, jotka enemmän tai vähemmän johtuvat ilmastonmuutoksesta. Australian palot ovat hirveitä, ja niiden tuhot vielä hirveämpiä. Australia on kuitenkin kaukana Suomesta, eikä palojen vaikutukset näy suoranaisesti arjessa täällä Suomessa, jonka vuoksi monen meistä on varmasti vaikea käsittää palojen tuhojen todellista merkitystä.

 

Suurin vaikutus on ihan arkisilla valinnoilla.

 

Lapissa koin tavallaan samanlaisen tilanteen. Viimeisestä Lapin reissusta oli kulunut reippaasti jo useampi vuosi, ja minulle käsitys Lapista oli valkoinen talven ihmemaa ja paukkupakkaset. Matkalaukkuun olinkin varannut vaatetta sen mukaan, että pakkanen olisi ainakin 10 pykälää siellä miinuksen puolella. Todellisuudessa 10 asteen tai kylmempiä päiviä oli varmaan yhden käden sormilla laskettavissa. Muutamana päivänä mittari nousi jopa plussa-asteiden puolelle, vaikka ympärillä olikin valtavat lumikinokset. Saariselältä Leville siirtyessä vastassa odotti reipas vesisade. Vaikka ilmasto Lapissa vielä onkin paljon lähempänä sitä talvea, jollaisena olemme talven ennen kokeneet, on sielläkin ilmaston lämpeneminen näkyvissä.

 
ilmastonmuutos-lappi
 

Muun muassa matkabloggaajien ilmastovastuullisuudesta on herännyt paljon keskustelua, varsinkin lentämisen määrää on kritisoitu. Kyseenalaistaminen on toki hyvä asia, sillä ilman sitä ei muutostakaan tapahdu, mutta sen sijaan, että syytettäisiin yksittäisiä henkilöitä, asiaa tulisi katsoa laajemmassa mittakaavassa. Miten matkabloggaajan työmatkalennot ovat sen pahempia kuin jonkin liikemiehen työmatkalennot? Toki lentojen määrää ja ilmastovaikutuksia pitää miettiä, ja valita mahdollisimman kestäviä ratkaisuja, mutta lentämisestä luopuminen ei monelle ole jo pelkästään työn puolesta mahdollista.

 

Lentäminen pahin ilmastonmuutoksen syy?

 

Omat lentoni eivät kokonaisuudessa ole kovinkaan merkittävä osa elämässäni syntyvistä ilmastopäästöistä, vaan suurin vaikutus on ihan arkisilla valinnoilla. Millaista sähköä tilaan itselleni ja kuinka paljon sitä kulutan. Kuinka paljon ruuan, jota syön, tuottaminen ja kuljetus on aiheuttanut ilmastopäästöjä. Tai kuinka paljon minulla menee ruokaa hukkaan. Montako litraa päivässä hanasta valuu vettä turhaan. (Tämä on muuten asia, johon minun pitää erityisesti kiinnittää huomioita, sillä saatan esim. pestä hampaat niin, että vesi valuu koko ajan.)

 
ilmastonmuutos-lappi
 

Tärkeintä on kuitenkin, että elämästä saa ja pitää nauttia.

 

Veera Bianca kirjoitti hyvän tekstin lentomatkustamisen tulevaisuudesta. Lentämisen lopettamisen sijasta lentämisen ekologisuutta tulisi kehittää. Sama ajatus malli toimii kaikkeen, ruuan tuottamista ei voida lopettaa, mutta sitä voidaan kehittää mahdollisimman ympäristöystävälliseksi. Sähkön tuottoakaan ei voida lopettaa, mutta sitä voidaan pyrkiä tuottamaan mahdollisimman paljon uusiutuvista lähteistä. Toki ainakin tällä hetkellä uusiutuvista lähteistä tuotettu sähkö on hieman kalliimpaa kuin esim. fossiilisilla polttoaineilla tuotettu sähkö, mutta jos itse ei ole valmis luopumaan jostain (tässä tapauksessa rahasta), voiko muidenkaan valintoja silloin tuomita?

 

Elämäntilanteen muuttumisen myötä tulevaisuudessa joudun lisäämään arkeen tiettyjä asioita, jotka eivät ole niin ilmastoystävällisiä, mutta koska ne ovat välttämättömyys, pyrin löytämään ratkaisuja muista asioista arjessa, joilla voin kompensoida ilmastopäästöjä. Vaikka ilmastonmuutos on kriittisessä tilanteessa ja jokaisen meidän pitää tehdä asialle jotain, ei se mielestäni tarkoita sitä, että kaikesta pitäisi luopua ja elää askeettisesti. Turhaa kuluttamista toki tulee välttää ja suosia kestäviä valintoja silloin kun jotain tarvitsee. Tärkeintä on kuitenkin, että elämästä saa ja pitää nauttia.

 
ilmastonmuutos-lappi
 

Onko ilmastonmuutos vaikuttanut teidän matkustamiseen?

 
 

You Might Also Like

32 Comments

  • Reply
    Päivi/ Kelvästä kartalle
    30 tammikuun, 2020 at 3:14 pm

    Kyllähän se lentomatkustaminen aina herättää vähän ”paheellisen” tunteen, että jos pysyisi kotona, saastuttaisi vähemmän. Lohduttelen sillä, että lennän vain muutaman kerran vuoteen ja aina sesonkien ulkopuolella, eikä silloinkaan maailman toiselle laidalle. Käsimatkatavaroin, joskus takaisin tullessa on ruumalaukku, muttei koskaan mennessä.
    Arjessa tulee muutoin tehtyä niin monta muuta ekologista valintaa. esimerkiksi lähiruoka tarkoittaa meillä itse kasvatettua, olipa kyse sitten perunasta, maidosta, lihasta tai jugurtista. Ja juurikin esim käyttöveden suhteen vahdin kuin haukka kotona, ettei tiurhaa lotrata 😀 Toisaalta käytämme reissussa aina julkista liikennettä kun se on mahdollista, ja lähes ainahan se on. Pienillä valinnoilla voi ainakin yrittää tehdä osansa vaikka matkusteleekin välillä. Reissussa sitten pyritään suosimaan pientä & paikallista niin ravintoloissa kuin majoituksessakin.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 5:42 am

      Lentomatkustamisesta on tehty julkisessa keskustelussa se pahin saastuttaja, vaikka todellisuudessa se ei todellakaan ole sitä. Ja yleensä ihmiset lentää sen pari lomamatkaa vuodessa, jonka vuoksi arkiset valinnat nousevat oleellisemmiksi. Itsekin pyrin suosimaan pientä ja paikallista, en pelkästään ilmastonvuoksi, vaan myös pienyrittäjyyden tukemisen vuoksi.

  • Reply
    Mira / Blinger shimmer -blogi
    30 tammikuun, 2020 at 3:54 pm

    Loistavaa pohdintaa ja niin totta tässä kuin monessa muussakin asiassa on ne arkiset valinnat. Itsehän olen matkustanut lentäen vain pari kertaa elämässäni, mutta suunnitelmissa olisi kyllä tämän vuoden puolella ulkomaanmatka – lentäen välimatkan vuoksi. Pyrin kuitenkin kokoajan muussa elämässäni pikkuhiljaa kohti ekologisempia ratkaisuja esim. ruokailussa haluaisin lihan määrää tiputtaa nykyisestä, panostaa vielä enemmän roskien lajitteluun etc 🙂

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 5:45 am

      Nuo sun arkiset valinnat on juuri tärkeämmät ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi kuin se että sä tulet lentämään yhden lennon. Ja kestävimmät muutokset tulevat pikkuhiljaa opetellen, ei kaikkea tarvitse hetkessä muuttaa, mutta valitettavasti tilanne on menny jo siihen pisteeseen, että hirveästi aikaa ei enää ole.

  • Reply
    Sonja
    31 tammikuun, 2020 at 6:24 am

    Ilmastonmuutos on kyllä alkanut näkyä toden teolla täällä etelässä! Toibottavasti saataisiin kuitenkin vielä kunnolla lunta tälle talvelle 🙂

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 5:55 am

      Itse olen hyvin skeptinen sen suhteen, että tänne etelään enää kunnon talvi tulis. Joten päätin lähteä takaisin pohjoiseen, tällä kertaa bussilla matkustaen, enkä lentäen. 😀

  • Reply
    Marjut
    31 tammikuun, 2020 at 9:57 am

    Olen matkustanut yhden kerran yhteen suuntaan lentokoneella. Uskon, että jokainen voi kuitenkin vaikuttaa ilmastonmuutokseen ihan joka päivä omassa elämässään ja monin eri tavoin. Ei pidä katsoa vain yhtä asiaa, kuten lentämistä vaan pohtia muiden syyttelyn sijaan omia valintojaan arjessakin. Jokainen pienikin teko on todella iso, kun moni tekee sen.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 5:56 am

      Niinpä juuri, pienistä puroista ne isot joetkin syntyvät. Ja elämäntavoissa (lentämisessä, kulutuksessa jne.) kokonaisuus ratkaisee. 🙂

  • Reply
    Annastina
    31 tammikuun, 2020 at 3:22 pm

    Etelässä on ollut lumettomia talvia aina, myös 1930-luvulla. Säälittää te ilmastovouhkaajat.

    • Reply
      Annukka V
      2 helmikuun, 2020 at 11:50 am

      Kiitos mielipiteestäsi Annastina. Älä turhaan sääli meitä ilmastovouhkaajia, meillä on vielä toistaseksi asiat ihan siedettävästi, mutta meidän lapsilla tai lapsenlapsilla ei enää ole. Kannattaa sääliä heitä.

  • Reply
    Mimmu
    1 helmikuun, 2020 at 11:40 am

    Tätä pohdintaa on näkynyt monissa blogeissa.
    Hyviä pointteja sulla kulutuksesta.

    ”Miten matkabloggaajan työmatkalennot ovat sen pahempia kuin jonkin liikemiehen työmatkalennot?”
    Moni kokous/neuvottelu on mahdollista pitää netin kautta, toki face to face tapaaminen on mukavampaa. Esim rahoitusneuvotteluissa on tärkeää olla paikan päällä,samoin joku matka yhteistyö ei onnistu ilman matkustamista.
    Kuitenkin matkustamisen päästöt eivät loppupeleissä ole ne suurimmat.
    Googlasin juuri ja osuin artikkeliin
    ”Harva tietää halpavaatteen todellisen hinnan: Pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään”.
    Moni tämmöinen asia unohtuu ihmisillä, ehkä se on helpompi leimata matkaavat ihmiset?!

    • Reply
      Annukka V
      2 helmikuun, 2020 at 11:56 am

      Matkustaminen on helppo leimata myös sen vuoksi, että se ei suurimman osan elämässä ole niin merkittävässä roolissa, että sitä pitäisi joka päivä miettiä. Toisin kun taas vaatteiden hankinta on arkipäiväistä, toivottavasti ei sentään päivittäistä, mutta kyllä mä ostan 4 vaatetta kuukaudessa, oli ne sitten sukkia, alushousuja tai paitoja. Eli silloin se on vaate viikossa. Pyrin tekemään niissäkin kestäviä ratkaisuja, mutta valitettavasti välillä joutuu ostamaan sellaisia tuotteita, jotka eivät ole kestävästi valmistettuja. Tuon pikamuodin vaikutusta ei moni tiedosta. Hyvä, että noita dokkareita ilmestyy.

      • Reply
        Eveliina | Korkkarit rinkassa
        4 helmikuun, 2020 at 6:06 am

        Kaikellä tämän ”ilmastovouhkaamisen” seurauksena ainakin valveutuneimmista kuluttajista on tullut tiedostavampia ostajia, oli kyse sitten lennoista tai pikamuodista. Monesti kun joku vain näyttää mallia, niin muut tulevan perässä.:)

  • Reply
    Iina / Iina travels
    1 helmikuun, 2020 at 12:51 pm

    Mielenkiintoista! On tosiaan monia tapoja välittää ilmastosta ja pyrkiä torjumaan sen muutosta. Itse pyrin siihen, että omat teot merkitsevät itselleni myös jotain.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:15 am

      Sellaiset teot helpompi toteuttaakin, jotka merkitsevät itselle ja jotka ovat oman arvomaailman mukaisia. 🙂

  • Reply
    Diiskuneiti
    2 helmikuun, 2020 at 1:21 pm

    Kyllähän nämä asiat mietityttää ja paljonkin. Tunnen huonoa omatuntoa matkustamisesta, mutta koen, että juuri muutokset omassa arjessa vaikuttaa enemmän, kuin kaksi kertaa vuodessa lentomatkojen tekeminen. Olen nykyään todella tarkka ruokahävikin kanssa. Olen myös opetellut säännöstelemään veden kanssa. Todella tärkeä ja hyvä postaus.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:17 am

      Niinpä juuri, pari lentomatkaa vuodessa vähemmän ei pelasta tätä maapalloa (vaikka toki onhan sekin vähemmän päästöjä), mutta kyllä arjen valinnat on ne tärkeimmät, jos matkustaminen ei ole viikottaista tai edes kuukausittaista.

  • Reply
    Laura Laakso
    2 helmikuun, 2020 at 5:58 pm

    Hyvää pohdintaa ilmastonmuutoksesta. Kyllä huoli ympäristöstä vaikuttaa matkustamiseeni sekä arkeen, mutta toivoisin pikaisia ja suuria tekoja eri maiden hallituksilta. Uskon, että muutokset tapahtuisivat nopeammin, jos vastuu ei jää yksilöiden harteille.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:19 am

      Mä oon ihmetelly, miten hallitukset tai yleensäkin maiden johto ei ole vieläkään kunnolla tarttunut tähän. Puhutaan paljon, että jotain olis tehtävä, mutta konkreettiset teot jäävät pieniksi. Ja aika rupeaa loppumaan, koska vaikka kaikki muutettas yhdessä hetkessä, tulokset vaativat aikaa.

  • Reply
    Otto Lilja
    3 helmikuun, 2020 at 2:28 pm

    Mielenkiintoista ja tärkeää pohdinta! Komppaan juurikin tuota, että kaikesta ei tarvitse luopua. Sen sijaan pitää keskittyä siihen, miten kohteessa toimitaan eettisesti ja kestävästi.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:21 am

      Tuo eettinen toiminta on tärkeetä, ei pelkästään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, vaan myös ihmisoikeuksien ja elinkeinon turvaamisen toteutumisen näkökulmasta, varsinkin köyhemmissä maissa. 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    3 helmikuun, 2020 at 3:29 pm

    Haastava aihe – ja yksi niitä aiheita, joista lievästikin eriävän mielipiteen ilmaisu tuottaa useimmiten jonkinlaisen vastalausemyrskyn. Käsitykseni mukaan kuitenkin isot päätökset tehdään yhteiskunnan tasolla, ei yksittäisen lentomatkustajan tasolla. Lisäksi sekin skenaario, että entäs sitten, jos kaikki lopettaisivat lentämisen, ei tuota globaalisti oikein hyvää lopputulosta. Näin asiasta mm. yksi ruotsalainen reilua matkailua edistävä kaveri matkamessuilla:
    https://meriharakka.net/2020/01/17/lentaisinko-sittenkin-matkamessut-2020/
    Kompensointien osalta en usko kasvottomiin rahastoihin – suurella todennäköisyydellä sieltä paljastuu kohta joku kupru, kuten niin monesta vastaavasta ”hyvää tekevästä” järjestöstä. Sen sijaan olen osannut osan sijoituksistani metsärahastoihin ja ihan kohtuullisella sijoituksillakin taitaa kompensoida aika monta lentoa vuodessa.

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:28 am

      Juurikin Finnairin lentoja kompesoidessani yllätyin siitä, että kotimaan lennon kompensointi maksu olisi ollut 1 euron, vai 2 euroa, no kuitenkin hyvin pieni summa. Toki onhan sekin parempi kuin ei mitään, mutta itse kompensoin lennot tekemällä 20 euron lahjoituksen jollekin järjestölle/lento (eli meno-paluu 40€), joka edistää ympäristön hyvinvointia. Tuo sinun tapasi on varmasti myös hyvä tapa kompensoida, ei sen aina tarvii olla just sieltä lentoyhtiön kautta ostettu kompensaatio.

  • Reply
    Sandra
    5 helmikuun, 2020 at 2:09 am

    Lentomatkustamista paheksutaan, mutta kukaan ei ala kahden lapsen vanhemmalle avautua lastenhankinnan ilmastovaikutuksista. En koe huonoa omaatuntoa matkailustani, vaan nautin maailman näkemisestä täysillä 🙂

    • Reply
      Annukka V
      7 helmikuun, 2020 at 6:31 am

      Tää oli sellanen aihe tähän liittyen, että en oikeasti uskaltanu ottaa puheeksi. 🙈 Toki lapsetkin on yhteiskunnan toimivuuden kannalta tarpeellisia, mutta jos lapsia halutaan paljon vain sen takia, että niistä tykkää tai on kiva olla monen lapsen vanhempi, onko sekään ilmastoystävällistä toimintaa? Ja onko tällaisilla henkilöillä oikeutta tuomita muiden valintoja?

  • Reply
    Hannamari Henrika / Kohdemaa numero 28
    7 helmikuun, 2020 at 11:47 am

    On vaikuttanut niin, että pyrin tekemään ilmaston kannalta parempia valintoja lentoja varatessa, mutta lentämistä en ole lopettamassa. Olen esim. valmis maksamaan sen muutaman kympin enemmän suorista lennoista, sen sijaan että säästäisin rahaa ja lentäisin välilaskun kautta (mikä tietenkin lisää päästöjä) ja jos jostain syystä täytyy lentää välilaskulla, niin olisi jo ekan lennon hyvä viedä minua matkustajana jo oikeaan suuntaan maapallolla. Lisäksi olen kiinnittänyt huomiota samankaltaisiin arkisiin valintoihin mitä mainitsit tekstissä. 🙂

    • Reply
      Annukka - HappyAnnukka
      9 helmikuun, 2020 at 3:25 pm

      Mä oon miettinyt tuota suorien lentojen käyttöä. Lyhyillä, esim. Euroopan sisäisillä lennoilla, toki suorat lennot on paremmat. Mutta kun puhutaan pitkistä, mannerten välisistä lennoista, välilaskulliset lennot ovat varmasti luonnolle huonompi vaihtoehto, mutta esim. terveydelle on parempi välilaskulliset lennot, kuin esim. olla 14 tuntia putkeen lentokoneessa. Pointtina ehkä se, että harvat valinnat on puhtaasti mustavalkoisia, ja niiden kanssa joutuu aina enemmän ja vähemmän pyörimään harmaalla alueella.

  • Reply
    Sonja / Shining Journey
    7 helmikuun, 2020 at 7:04 pm

    Hyvää pohdintaa hankalasta aiheesta! 🙂 Tämä on aiheena sellainen, että vaikka mitä sanoo, niin aina joku älähtää. Juuri hiljattain tätä asiaa puitiin omalla Facebook-seinälläni isosti, kun joku kysyi, miten suhtaudun ilmastotalkoisiin. Olin juuri postannut kuvan Kambodzan reissultani seinälleni. Siitä sitten keskustelu venähti aikamoiseksi lopulta. Pitää varmaan itsekin koostaa tästä ilmastoaiheesta lähiaikoina jokin postaus blogiin, kun siitä kuitenkin kysellään jatkuvasti.

    Minusta jokaisen kannattaa omalla kohdalla miettiä, miten voi osallistua parhaalla tavalla ilmastotalkoisiin. Kaikki eivät voi tehdä kaikkea niiden eteen, mutta jokainen oman osuutensa eri elämänalueilla. Lentämisen boikotointi kokonaan ei sovi minulle eikä monelle muullekaan. Riitely tai väittely ei johda mihinkään eikä se, että osoitellaan toisia sormella.

    Meillä jokaisella on vielä toistaiseksi oikeus tehdä omat valinnat niin lentämisen kuin perheen perustamisen suhteen. Suomalaiset ovat hyvin tunnollista kansaa, jotka kantavat helposti maailmantuskaa harteillaan ja myös osallistuvat aktiivisesti ilmastotalkoisiin etunenässä. Kuitenkin tällä hetkellä yksi iso ongelma on se, että yksittäiset ihmiset asettuvat toisiaan vastaan ja osoittelevat toisiaan sormella, mitä muut tekevät väärin. Kun huomio viedään tähän, samaan aikaan tehdään taustalla ison luokan ”ilmastorikoksia” isossa mittakaavassa. Järjetöntä on myös tämän ajan kertakäyttökulutus ja se, että rahan nimissä lähes kaikki tehdään kestämään vain lyhyen aikaa, jotta ihmiset ostaisivat koko ajan uutta.

    Mielestäni ihmisten lentämistä demonisoidaan nykyään ihan liikaa ja unohdetaan, että 98% päästöistä tulee muualta kuin ilmailusta. Toki jos mahdollista on, valitsen mieluiten vaikka junan tai purjeveneen. Niillä on kiva matkustaa, mutta usein realiteetit tulevat vastaan, kun ei ole aikaa kuukausikaupalla käytettäväksi siirtymiseen. Teleporttia kehitellessä…

    Kaikkien meidän olisi hyvä keskittyä vain omaan tekemiseen ja tehdä parhaansa kaikilla elämänalueilla, myös ilmastoasioissa. Tasapaino on kaikessa aina tärkein, samoin kokonaisuus. Se, että miettii omia elämänvalintojaan ja niiden laajempia seurauksia isolla mittakaavalla, eli miten jokin asia vaikuttaa kokonaisuuteen, onko jokin asia tarpeellinen, tuoko se enemmän hyviä vai huonoja asioita eri näkökulmista. Arjen valinnoilla on iso merkitys.

  • Reply
    Johanna
    7 helmikuun, 2020 at 7:40 pm

    Tämä aihe kyllä tuntuu herättävän todella voimakkaita mielipiteitä molemmista suunnista. Jotkut ovat kieltämässä kaiken lapsensaannista lentämiseen ja toisaalta taas osa vouhottaa syövänsä lihaa kasvissyöjienkin puolesta. Ääripäihin jakautuva ajattelu tuskin (tässäkään tapauksessa) palvelee maapallon, yhteisön tai yksilön hyvinvointia, joten itsekin panostan jatkuvien parempien valintojen tekemiseen. Mielestäni on jo iso teko tiedostaa oman tekemisen vaikutus ilmaston kannalta ja siten myös pienten muutosten tekeminen voi vaikuttaa radikaalisti esimerkiksi suomalaisten hiilijalanjäljen vähittäiseen pienenemiseen. Kuten kirjoititkin, iso vastuu on myös yrityksillä, joiden käyttäytymistä taas kuluttajien taipumukset ohjailevat. Poden pahaa mieltä lentämisestä, mutta toisaalta olen myös ylpeä muista tekemistäni ympäristöystävällisistä valinnoista arjessa. Lentäminen ei mitätöi niitä, mutta tietenkin se muodostaa pienen taloutemme suurimman hiilijalanjäljen. Yritämme kuitenkin nykyään suunnitella yhä järkevämpiä matkoja eettisten sekä ekologisten vaikutusten mukaan. Mielenkiintoinen aihe, josta olisi paljonkin sanottavaa 🙂

  • Reply
    Periaatteen Nainen
    7 helmikuun, 2020 at 8:30 pm

    Olen alkanut vältellä lyhyitä lentoja (joskin tänä vuonna tulee yksi viikonloppumatka, ainakin) ja optimoida reissuja niin, että voin yhdistää useamman kohteen. Arjessa olen ollut kasvissyöjä yli 20 vuotta, asumme hyvin tiiviisti, olen 2020 ostolakossa emmekä omista autoa (tai edes ajokorttia).

    Kuitenkin olen väsynyt keskustelussa siihen, että vastuu vieritetään kuluttajille ja yksilöille, kun kyse on talousjärjestelmästä, joka elää luonnon riistämisestä ja saastuttamisesta. Toki, tuotteet valmistetaan kuluttajille, sähköllä lämmitetään tavallisia koteja, mutta ratkaisut ovat politiikan ja taloussysteemin muuttamisessa, ei pelkästään siinä että kaikki elävät säästöliekillä ja vaihtavat vegaanijuustoon (niin paljon kuin kannatankin jokaista hyvää kulutusvalintaa, jonka yksittäiset ihmiset tekevät!).

  • Reply
    Noora / Seikkailumielellä
    8 helmikuun, 2020 at 2:53 pm

    Tätä pohdintaa on tullut käytyä omallakin kohdalla jo pidemmän aikaa. En ole lopettanut lentämistä, mutta olen vähentänyt sitä tuntuvasti, koska ainakin minulle lentäminen on yksi niistä arkisista valinnoista, joihin voin helposti vaikuttaa. Ymmärrän, että yksittäisenä ihmisenä vaikutusmahdollisuuteni ovat rajalliset, mutta ajattelen niin, että minä teen osani ja yhteiskunta tekee omansa. Omilla valinnoillani voin ainakin ohjata kysyntää ympäristö- ja ilmastoystävällisempien tuotteiden ja palveluiden puolelle, jotka sen myötä toivottavasti saavat yhä enemmän jalansijaa ja voivat kehittyä ja kasvaa edelleen. Minä ajattelen siis niin päin, että tuen sitä, minkä koen tekevän jo nyt hyvää – eikä niin päin, että tukisin lentomatkustamista siinä toivossa, että niillä rahoilla tulevaisuudessa luotaisiin ympäristöystävällisempää lentämistä. Mieluummin loisin painetta lentoyhtiöille tehdä niitä kehitysharppauksia jo nyt, tai ilmastotietoiset kuluttajat siirtävät rahansa muualle. Tämä tosin taitaa olla vain toiveajattelua, koska ihmiset ovat tottuneet mahdollisuuteen päästä nopeasti ja halvalla kauas silloin kun mieli tekee, eikä lentämisen kasvulle näy siksi loppua.

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    9 helmikuun, 2020 at 12:41 am

    Ihan samoilla linjoilla. Tottakai yksilön valinnoilla on väliä, ja jokaisen pitäisi tehdä parhaansa. Silti ärsyttää se, miten mediassa yksittäisten ihmisten teot kuten lentäminen tai lihansyönti on saanut niin korostetusti huomiota. Sen sijaan, että ihmiset kritisoisivat yksittäisten ihmisten tekoja, pitäisi keskittyä isompaan mittakaavaan ja painostaa hallituksia ilmastotekoihin. Esimerkiksi täällä Australiassa avattiin yksi maailman suurimmista hiilikaivoksista, ja sitä olisi ihmisten pitänyt nousta vastaan voimakkaammin. Toki noustiinkin, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi…

  • Leave a Reply